Alennusvaihteiston avaaminen tulee ajankohtaisesti usein erilaisten laakeriremonttien yhteydessä. Esimerkiksi takarenkaan akselin rohisevan laakerin vaihto vaatii yleensä alennusvaihteiston avaamisen, sillä takarenkaassa itsessään ei tyypillisesti ole lainkaan omaa laakeria, vaan laakeri sijaitsee alennusvaihteistossa akselin yhteydessä. Alennusvaihteiston purkaminen, hammaspyörien silmämääräinen tarkistaminen ja laakereiden vaihto on melko yksinkertaista työtä, mutta hyvänä apuna toimivat muutamat erikoistyökalut. Aivan pikkuhommasta ei kuitenkaan ole kyse, joten hommaan ei kannata aivan kokemattoman ainakaan yksin ryhtyä.

Seuraavassa esimerkissä vaihdetaan alennusvaihteiston uloimman akselin (toisioakseli) yhteydessä sijaitseva ns. takapyörän laakeri Piaggio NRG-moposkootteriin, mukana on esimerkki myös sisemmän akselin (ensiöakseli) laakerin irroituksesta ja vaihdosta Vespa ET2-moposkootteriin. Ensiöakseli on akseli, jossa toisiohihnapyörä-kytkinasetelman on kiinni ja toisioakseli on akseli, johon takapyörä kiinnitetään. Ohjeita voi soveltaa myös muihin moposkootteri- ja skootterimerkkeihin. Kaikissa merkeissä purkaminen ei kuitenkaan tapahdu suoraan esitetyllä tavalla.

Projekti kannattaa aloittaa irroittamalla variaattorin, eli voimansiirron suojakotelo. Suojakotelon irroittamisen jälkeen avataan tosiohihnapyörä-kytkinasetelman kiinnitysmutteri käyttämällä esimerkiksi kuvassa yksi olevaa erikoisapuvälinettä.

Kuva1. Toisiohihnapyörä-kytkinasetelman lukitsintyökalu.

Oikealla työkalulla homma sujuu

Toisiohihnapyörä-kytkinasetelman mutterin avaamisen jälkeen avataan myös ensiöhihnapyörä käyttäen esimerkiksi lukitsinsalpaa (kuva2).

Kuva2. Ensiöhihnapyörän lukitsinsalpa.

Lukitussalpa

Joissakin moposkootteri- ja skootterimalleissa hihnapyörien pultin kierteet ovat vääränkätisiä (vasenkätisiä), jolloin mutterin löysäämissuunta on myötäpäivään. Näin on ainakin ollut korjaamissani Itteco-moposkoottereissa. Pääsääntöisesti kierre on kuitenkin ainakin eurooppalaisissa merkeissä normaali, eli mutteri aukeaa vastapäivään.

Kun mutteri on saatu auki, lähtee ensiöhihnapyörä prikkoineen ja holkkeineen irti tyypillisesti vetämällä (jos ei lähde, niin katso ettei akselilla ole ns. uraratsastajaa). Tämän jälkeen vedetään myös toisiohihnapyörä-kytkinasetelma (ml variaattorinhihna) akseliltaan kokonaan pois. Mikäli toisiohihnapyörä-kytkinasetelma on tiukka ja ei meinaa irrota vetämällä, käytetään ulosvetäjää (kuva 3a).

Kuva3a. Joskus vaaditaan järeämpiä keinoja.

Kumman tiukassa..

Kuva3b. Syykin edelliseen selvisi. Kyseessä ns. upotetun yksilön korjaus.

Syykin selvisi.

Takarenkaan akselin laakerin (toisioakseli) vaihtamisen yhteydessä tulee irroittaa myös itse takarengas ja ennen takarengasta usein myös pakoputki. Takarenkaan lukitusmutteri on yleensä varmistettu pölysuojakupin alla olevalla erillisellä saksisokalla tai vastaavalla. Sokka tulee tietysti aluksi irroittaa ja kokoomisvaiheessa muistaa myös uusia! Takarenkaan lukitusmutterin saa parhaiten auki tarpeeksi pitkävartisella vääntövarrella ja voimahylsyllä siten, että esimerkiksi tuttava painaa takajarrukahvaa ja istuu skootterin päällä niin, että se ei ole keskiseisontatuella vaan takarengas on tiukasti maata vasten. Painopiste tulee saada mahdollisimman hyvin suoraan takarenkaan päälle pidon maksimoimiseksi. 

Jos joudut tekemään homman yksin, voit yrittää samaa temppua akrobaattisesti siten, että asetat skootterin keskiseisontatuelle ja menet istumaan aivan skootterin perän päälle naama menosuuntaan niin, että rengas ottaa kiinni maahan. Sitten puristat samalla takajarrukahvaa vasemmalla kädellä ja oikealla avaat mutterin. Jos ei onnistu, voit kokeilla kiristää ensin takajarrun säätövaijerista tiukalle (vain rumpujarrulliset mallit huom! kuva 5). Iskutoiminen paineilmapulttipyssy voi olla myös tehokas apu.

Kuva4. Varmistussokka takarenkaan yhteydessä.

Sokka

Kuva5. Säätö (vain rumpujarrulliset mallit!).

Säätö

Kun takarengas on irroitettu, tulee seuraavaksi laskea alennusvaihteistossa olevat vaiheistoöljyt pois. Jokaisen öljyjenvaihdon ja siten öljyjen tyhjennyksen yhteydessä moposkootteri kannattaa ajaa etukäteen normaalilämpöiseksi, sillä öljy on tällöin juoksevampaa ja sen mukana poistuu tehokkaasti myös epäpuhtauksia (epäpuhtaudet sekoittuvat öljyyn). Öljyntarkastus / täyttö- ja tyhjennystulpan paikka vaihtelee hieman skoottereittain, mutta ne tunnistaa yleensä siitä, että tulpan ja rungon välissä on prikka (ei kuitenkaan kaikissa). Tulpassa saattaa olla myös vihjeteksti esimerkiksi "Oil" ja joissakin malleissa tarkastus- ja täyttötulppa sisältää myös mittatikun.  Alemmasta tyhjennetään ja ylemmästä tarkastetaan / täytetään. Molemmat pitää avata, jotta öljy tulee kunnolla ulos.

Kuva6. Alennusvaihteistoöljyn valutus. Jos olet ajanut skootterin normaalilämpöiseksi, varo öljyn kuumuutta!

Valutus

Öljyn valuttua tulee rumpujarrullisista malleissa irroittaa usein vielä takajarrukengät (voit toki irroittaa jo ennen öljyn valuttamistakin) ja levyjarrullisissa malleissa jarrulevy ja jarrusatula.

Kuva7. Takajarrukengät poistettu.

Jarrukengät poistettu

Kaiken etukäteispurkamisen jälkeen voidaan viimein irroittaa alennusvaihteiston kansi. Kansi on tyypillisesti kiinni useammalla eri kuusiopultilla. Kuusiopulttien irroittamisen jälkeen kansi ei irtoa suoraan, sillä kannen ja alennusvaihteiston välissä on tiivisteliima. Kannessa on kuitenkin muutamia ulokkeita, joista sitä pystyy varovasti kampeamaan esimerkiksi puupalikalla ja samalla vetämällä ensiöakselista heiluttan ulospäin (akseli jossa tosiohihnapyörä-kytkinasetelman on alunperin kiinni). Älä käytä väkivaltaa, sillä paloja lohkeaa herkästi! Hetken heiluttelun jälkeen kannen pitäisi alkaa pikku hiljaa liikkumaan aina vain enemmän ja enemmän. Tässä vaiheessa kannattaa varata viimeistään rätti mahdollista öljyn valumista varten (vaikka olisitkin valuttanut vaihteistoöljyt hyvin ulos enennen kannen aukaisua).

Kuva8. Kuusiopultit jo irroitettuna. Kuvassa ensiöakseli (Vespa ET2).

Lähes auki

Kun kansi irtoaa, niin nosta se rätin, tai sanomalehden päälle ja kiinnitä erityistä huomiota siihen, missä mikäkin osa sijaitsee (mm. kartio- ja aluslevyt)!!! Alennusvaihteisto on nyt viimein auki. Alennusvaihteisto ml. kansi voi näyttää esimerkiksi kuvien 9a ja 9b, sekä 10a ja 10b-kaltaiselta.

Kuva9a. Alennusvaihteisto (Piaggio NRG).

NRG avattu

Kuva9b. Alennusvaihteisto (Vespa ET2).

Vespa ET2 avattu

Kuva10a. Alennusvaihteiston kansi ja irto-osat (Piaggio NRG).

NRG kansi ja osat

Kuva10b. Alennusvaihteiston kansi (Vespa ET2).

Vespa ET2 kansi

Laakereiden läpikäymistä varten toisioakseli pitää irroittaa laakerista (vikaepäilyt esimerkiksi "takarenkaan" laakerissa -> kokeile tietysti ensin suoraan akseleista laakereiden kuntoa, sekä mm. mahdollista välysliikettä). Irrottaminen käy lyömällä puuvasaralla ja puupalikalla akseli takarenkaan puolelta laakeristaan irti (huom! ei kaikki moposkootterimerkit). Toisioakseli saattaa olla myös niin löysä, että se lähtee irti ihan vain vetämällä. Ainakin Piaggio NRG:ssä on toisioakselin yhteydessä olevan hammaspyörän edessä erillinen lukkorengas (kuva9a), jota ei kuitenkaan tarvitse tässä yhteydessä irroittaa. Lukkorenkaan voi toki irroittaa mikäli haluaa irroittaa hammaspyörän toisioakselista. Huomaa myös, että Kokoonpano ja siten purkamisjärjestys saattaa olla eri merkkeissä erilainen! Pienellä tutkiskelulla saat oikean järjestyksen varmasti selville.

Ensiöakseli irtoaa alennusvaihteiston kannesta irroittamalla aluksi mahdollinen öljytiiviste ja sen jälkeen lukkorengas. Tämän jälkeen ensiöakseli lähtee usein irti laakereineen, jolloin laakeri tarvitsee vielä erikseen irroittaa akselista (näin voi tapahtua myös toisioakselin yhteydessä). Irroitus tapahtuu parhaiten tukemalla akseli puupalikoiden väliin ruuvipenkkiin, jonka jälkeen laakeri lyödään sopivalla hylsyllä, tai ontolla teräsputkella ja puuvasaralla irti akselista alaspäin. Irroitusvoima tulee kohdistaa aina laakerin ulkokehään, eli käytännössä teräsputken, tai hylsyn tulee kohdistua laakerin ulkokehään! Mikäli laakeri ei ole ns. suljettu, vaan avoin toiselta puolelta (kuulat näkyvät) kiinnitä erityistä huomiota siihen, kuinka päin laakeri on akselilla (kuvat 11 ja 12). Myös ensiöakselin osalta kokoonpano ja siten purkamisjärjestys saattaa olla eri merkeissä erilainen!

 Kuva11. Laakerin irroitus ensiöakselista (Vespa ET2).

Laakerin irroitus ensiöakselista

Kuva12. Laakeri irti (Vespa ET2).

Ensiöakseli ja laakeri

Toisioakselin yhteydessä sijaitseva laakeri (ns. "takarenkaan laakeri") irtoaa irroittamalla aluksi laakerin edessä oleva öljytiiviste. Öljytiivisteen saa kätevästi irti omatekoisella tiivisteen irroittamisraudalla (kuva13). Ole erityisen tarkkana, ettet vahingoita laakeripesää, tai muita osia irroittaessasi tiivistettä (kuva14).

Kuva13. Pari omatekoista rautaa tiivisteiden irroittamiseen.

Tiivisteiden irroittamistyökalut

Kuva14. Tiiviste irtoaa (Piaggio NRG).

Öljytiiviste irtoaa

Öljytiivisteen alta löytyy erillinen lukkorengas, joka varmistaa laakerin paikoillaan pysymisen. Lukkorenkaan saa irti riittävän leveäksi aukeavilla lukkorengaspihdeillä, tai sitten pistepuikolla / vastaavalla. Esimerkiksi pistepuikolla lukkorengas on melko helppo kammeta urastaan, jonka jälkeen sen voi nostaa pois joko talttakärkisellä ruuvimeisselillä, tai pienellä tiivisteiden kaapimisraudalla. Ole jälleen erityisen tarkkana, ettei mitään vahingoitu (kuva15).

Kuva15. Lukkorenkaan irroitus (Piaggio NRG).

Lukkorenkaan irroitus.

Lukkorenkaan irroittamisen jälkeen laakeri on kokonaisuudessaan esillä. Laakeria ei kuitenkaan kannata lyödä suoraan irti, sillä se istuu laakeripesässään yleensä erittäin tiiviisti. Ennen laakerin irroittamista paras keino onkin lämmittää voimansiirtoasetelmaa laakerin ympäriltä kohdennetusti esimerkiksi kynäsoihdulla, tai kuumailmapuhaltimella. Alumiiniseos lämpenee nopeasti ja laakeripesästä tulee väljempi (kuva16).

Kuva16. Lämmitystä.

Lämmitystä (Piaggio NRG)

Sopivan lämmittämisen jälkeen laakeri voidaan lyödä pesästään sopivalla hylsyllä, tai ontolla teräsputkella. Irroitusvoima tulee kohdistaa aina laakerin ulkokehään, eli käytännössä teräsputken, tai hylsyn tulee kohdistua laakerin ulkokehään! Laakeri lyödään tässä tapauksessa ulkoa sisäänpäin, eli takarenkaan puolelta sisään variaattorinpuolelle (kuva17). Ole erityisen tarkkana, että laakeri irtoaa kaikilta reunoiltaan samanaiksesti eikä vinossa asennossa, jolloin se voi vahingoittaa laakeripesää.

Kuva17. Laakeri lyödään irti.

Laakeri lyödään irti.

Kun laakeri on irti, tulisi lopputuloksen näyttää tältä (kuva18).

Kuva18. Tyhjä laakeripesä.

Tyhjä pesä

Purkamisen jälkeen rikkoutuneet laakerit uusitaan ja kaikkien laakereiden (ml. neulalaakerit) kunto selvitetään pyörittämällä, tunnustelemalla (ei saa nykiä, pitää liikkua pehmeästi) ja kuuntelemalla. Kaikki irroitetut tiivisteet ja O-renkaat tulee luonnollisesti uusia (ethän halua purkaa alennusvaihteistoa uudelleen tiivistevuoden vuoksi). Myös akselit ja hammaspyörät tulee tutkia silmämääräisesti huolella ja mikäli niissä on halkeamia, vinoutta, tms. tulee ne uusia.

Ennen kokoamista puhdista kaikki osat huolellisesti. Kokoaminen tapahtuu päinvastaisessa järjestyksessä purkamiseen nähden. Laakeripesä kannattaa lämmittää kuumaksi kynäsoihdulla, tai kuumailmapuhaltimella ennen laakerin asettamista. Vastaavasti itse laakeri kannattaa jäähdyttää pitämällä sitä esimerkiksi pakkasessa. Ole huolellinen, että lyöt laakerin pesäänsä ehdottoman suoraan. Mikäli laakeri ei ole suojattu toiselta puolelta, tulee se myös rasvata laakerirasvalla. Kokoamisen jälkeen muista täyttää alennusvaihteisto valmistajan suosittelemalla öljyllä. Mikäli tarkistus / täyttöreiässä ei ole mittatikkua, täytä alennusvaihteisto siten, että öljyn taso on skootterin ollessa täysin suorassa ylemmän reiän (tarkistus / täyttöreikä) alareunan tasolla.

Samppa
samppa(@)skootterini.com

Kirjoittaja ei ota vastuuta ohjeiden oikeellisuudesta, virheellisestä tulkinnasta yms. Jokainen käyttää ja noudattaa ohjeita aina omalla vastuullaan. Tekstin ja kuvien kopioiminen ilman tekijän lupaa kielletty.