Tosiaan oli yamaha bw'sästä lähtenyt ajossa staattori irti.
Uuden staattorin ostamisen jälkeen toimi n. pari viikkoa aivan normaalisti, mutta eilen akku kiehui yli. testasin toista akkua ja kahta uutta jännitteensäädintä ja latausjännite käynnissä oli n. 17V.
Vaihdoin vielä jännitteensäätimen liittimen kun oli aika hapettunut ja laitoin samalla uuden maajohdon sille mutta ei ollut mitään vaikutusta.
Ideat lopussa että mistä voisi olla kiinni, kun teki vuosi sitten samaa mutta alkoi toimimaan loppusyksystä ja nyt ollaan taas tässä.
edit: mietin tässä että voisiko muut maadoitukset olla huonoja, kun välillä toiminut ja välillä ei (jos siis edes maadoituksesta kiinni)
Voi olla jännitteensäädin viallinen. Pitää tutkia tarkasti mopon vuosimalli, jotta on oikea säätäjä asennettu. Nelinapaisiakin on kahta sorttia, kaikki navat peräkkäin tai samalla lailla kuin Keewayssa. Vaikka Keewayn säädin on samannäköinen kuin jammussa, johdot kytketään aivan erilailla.
Kun akku saa liikaa latausta, se yleensä paisuu kyljistään ja polttaa samalla jännitteensäätimen. Uusi akku ja säädin tarvitaan, staattorikin on hyvä mitata, jotta tietää paljonko se antaa AC-virtaa.
Mittaa jännite-ero akun miinus-navan ja säätimen miinus-navan väliltä. Senhän pitäisi olla noin 0, mutta jos jännitesäädin on huonosti maissa, niin jännite voi ollakin esim. 2 V. Silloin säädin lataa akkua 2 V liika korkealla jännitteellä.
Voi myös kokeilla vetää ylimääräisellä johdolla akun miinus ja säätimen miinus yhteen. Jos latausjännite putoaa normaaliksi, niin säätimen maadoitus ei ole kunnollinen.
Lainaus käyttäjältä: mopotinx3 - 30.06.25 - klo:10:20Voi olla jännitteensäädin viallinen. Pitää tutkia tarkasti mopon vuosimalli, jotta on oikea säätäjä asennettu. Nelinapaisiakin on kahta sorttia, kaikki navat peräkkäin tai samalla lailla kuin Keewayssa. Vaikka Keewayn säädin on samannäköinen kuin jammussa, johdot kytketään aivan erilailla.
kokeilin siis aivan uudella, tekantilta tilatulla "jännitteensäädin, yamaha skootterit" joka oli tuohon vuosimalliin eikä ollut mitään eroa
Lainaus käyttäjältä: Kari69 - 30.06.25 - klo:11:47Mittaa jännite-ero akun miinus-navan ja säätimen miinus-navan väliltä. Senhän pitäisi olla noin 0, mutta jos jännitesäädin on huonosti maissa, niin jännite voi ollakin esim. 2 V. Silloin säädin lataa akkua 2 V liika korkealla jännitteellä.
Voi myös kokeilla vetää ylimääräisellä johdolla akun miinus ja säätimen miinus yhteen. Jos latausjännite putoaa normaaliksi, niin säätimen maadoitus ei ole kunnollinen.
laitoin suoraa akulle maajohdon säätimeltä, eikä siitäkään ollut apua. maadoittuuko se säädin myös muualta?
Lainaus käyttäjältä: mopotinx3 - 30.06.25 - klo:10:29Kun akku saa liikaa latausta, se yleensä paisuu kyljistään ja polttaa samalla jännitteensäätimen. Uusi akku ja säädin tarvitaan, staattorikin on hyvä mitata, jotta tietää paljonko se antaa AC-virtaa.
miten tuo stattori mitataan?
Mittari AC-alueelle ja staattorin vihreän(maa) ja valkoisen välistä arvo. Lisäksi sama valopuolasta (kelt tai joissakin on kaksivärinen. Mopo käyntiin, niin kaasuttaessa pitää tulla lisää volttia, jopa 35V. Yleensä liika lataus johtuu huonosta akusta, joka rikkoo säätimen ja alkaa tuottaa 17V, joka kiehuttaa akun kuivaksi.
Lainaus käyttäjältä: mopotinx3 - 01.07.25 - klo:07:30Mittari AC-alueelle ja staattorin vihreän(maa) ja valkoisen välistä arvo. Lisäksi sama valopuolasta (kelt tai joissakin on kaksivärinen. Mopo käyntiin, niin kaasuttaessa pitää tulla lisää volttia, jopa 35V. Yleensä liika lataus johtuu huonosta akusta, joka rikkoo säätimen ja alkaa tuottaa 17V, joka kiehuttaa akun kuivaksi.
Noita jännitteitä mitatessa pitää säätimen liitin olla irti
sillä jos säädin on rikki, jännite voi olla aivan jotain muuta.
Lainaus käyttäjältä: konenikkari - 01.07.25 - klo:07:45Lainaus käyttäjältä: mopotinx3 - 01.07.25 - klo:07:30Mittari AC-alueelle ja staattorin vihreän(maa) ja valkoisen välistä arvo. Lisäksi sama valopuolasta (kelt tai joissakin on kaksivärinen. Mopo käyntiin, niin kaasuttaessa pitää tulla lisää volttia, jopa 35V. Yleensä liika lataus johtuu huonosta akusta, joka rikkoo säätimen ja alkaa tuottaa 17V, joka kiehuttaa akun kuivaksi.
Noita jännitteitä mitatessa pitää säätimen liitin olla irti
sillä jos säädin on rikki, jännite voi olla aivan jotain muuta.
Lainaus käyttäjältä: mopotinx3 - 01.07.25 - klo:07:30Mittari AC-alueelle ja staattorin vihreän(maa) ja valkoisen välistä arvo. Lisäksi sama valopuolasta (kelt tai joissakin on kaksivärinen. Mopo käyntiin, niin kaasuttaessa pitää tulla lisää volttia, jopa 35V. Yleensä liika lataus johtuu huonosta akusta, joka rikkoo säätimen ja alkaa tuottaa 17V, joka kiehuttaa akun kuivaksi.
mittasin nyt vihreästä ja valkoisesta, näytti ~32V eli ilmeisesti kaikki ok siellä
valkoinen ja keltainen näytti 14-15V
Jos mahdollista etsi netistä kuva mopossasi
tällä hetkellä olevasta staattorista sekä lataussäätimestä
ja pistä tänne foorumille
Kuka pyysi mittaamaan AC-jännitettä
valkoisen ja keltaisen välistä,
sillä jännitteellä ei tässä tapauksessa ole mitään merkitystä.
Staattorilta pitää tulla kaksi eri n. 35V jännitettä
ja niitä molempia pitää mitata maata eli vihreää johtoa,
tai vaihtoehtoisesti moottorin runkoa vastaan.
Eri valmistajien osissa keltainen johdin
saattaa olla korvattu kaksivärisellä johtimella
Pistä uusi jännitesäädin ja varmista että maadoitukset ja
johtosarjasi on kunnossa.
Lainaus käyttäjältä: konenikkari - 01.07.25 - klo:16:38Jos mahdollista etsi netistä kuva mopossasi
tällä hetkellä olevasta staattorista sekä lataussäätimestä
ja pistä tänne foorumille
Kuka pyysi mittaamaan AC-jännitettä
valkoisen ja keltaisen välistä,
sillä jännitteellä ei tässä tapauksessa ole mitään merkitystä.
Staattorilta pitää tulla kaksi eri n. 35V jännitettä
ja niitä molempia pitää mitata maata eli vihreää johtoa,
tai vaihtoehtoisesti moottorin runkoa vastaan.
Eri valmistajien osissa keltainen johdin
saattaa olla korvattu kaksivärisellä johtimella
Pistä uusi jännitesäädin ja varmista että maadoitukset ja
johtosarjasi on kunnossa.
en kuvia osaa liittää mutta tossa linkit tuotteisiin
https://www.tekant.fi/tuote/jannitteensaadin-yamaha-skootterit-yamaha-dt/
https://www.moponosat24.fi/fi/tuote/staattori-mbk-yamaha-2003
mopotinx sanoi että mittaa myös keltaisesta. mutta noiden lisäksi oli sininen johto, josta näytti vain 0.9V ac että onko se nyt rikki ja mikä näitä staattoreitakin voi näin rikkoa?? kaikki maailman lisämaat tehty ja liittimet putsattu ja vaihdettu
"en kuvia osaa liittää mutta tossa linkit tuotteisiin"
;D Vielä vuosi sitten osasit liittää kuvia ?!?
Joko olisit valmis kertomaan missäpäin suomea
edes suurinpiirtein moposi sijaitsee :)
Uskon vahvasti ja luotan lujasti että,
tätä palstaa lukevat myös henkilöt jotka saisivat moposi toimimaan.
no vähän on päässyt unohtumaan.
mutta staattori on siis ilmeisesti hajalla?
Ei voi tietää kun ei ole selvinnyt mikä vauhtipyörä,
mikä staattori ja säädin sekä johtosarja mopossasi on.
Jos jännitteet ovat tällaiset:
mittasin nyt vihreästä ja valkoisesta, näytti ~32V eli ilmeisesti kaikki ok siellä
valkoinen ja keltainen näytti 14-15V
minusta nuo vaikuttaa ihan hyviltä arvoilta eli staattori olisi kunnossa.
Mutta onko akku kunnossa? Starttaako se hyvin? Voitko kokeilla toista akkua
Lainaus käyttäjältä: Kari69 - 02.07.25 - klo:09:32Jos jännitteet ovat tällaiset:
mittasin nyt vihreästä ja valkoisesta, näytti ~32V eli ilmeisesti kaikki ok siellä
valkoinen ja keltainen näytti 14-15V
minusta nuo vaikuttaa ihan hyviltä arvoilta eli staattori olisi kunnossa.
Mutta onko akku kunnossa? Starttaako se hyvin? Voitko kokeilla toista akkua
On kaksi aika vanhaa akkua sen kiehuneen lisäksi, joilla siis nyt olen testaillut kumpaakin jännitteensäädintä eikä ole eroa ollut, aattelin uuden akunkin ostaa nii ei ainakaan siitä olisi sitten kiinni kun eipä nuo nyt paljoa maksa ja uusi säädinkin tulossa. Sähköstarttia ei siis löydy, joten sillä ei voi testata