Uutiset:

Varsinaisen skootterini.com sivuston etusivulle pääsee takaisin tästä: www.skootterini.com
Osa keskustelualueista näkyy vain rekisteröityneille jäsenille.

Main Menu

Kaasari, taikka kaasutin, nyt myös ryyppy

Aloittaja sale111, 08.07.07 - klo:13:23

« edellinen - seuraava »

Coastside

Kaasuvaijeri asennetaan ja säädetään oikein niin että se ensin voidellaan. Tarkistetaan sen reitti ettei se taivu jyrkästi eikä ohjaustangon ja moottorin liikkeistä hankaa kuortaan rikki. Asennetaan ensin ylhäältä kahvaan ja alhaalta kaasariin niin että kahvaan jää pieni vapaaliike.  Alhaalta niin että koko läpän akselin liike tapahtuu kahvaa kiertäen, niillä kahdella mutterilla; Kahva kierretään täysin ja kokeillaan ettei läppä enää käänny lisää. Mutterit kiristetään. Kokeilua varten takajarrun kahva on hyvä sitoa jarruttamaan ennen käynnistystä sen varalta että kaasu onkin liikaa päällä ja skode karkaisi pudottuaan keskijalalta. Ohjaustankoa ääriasentoihin käännellen kokeillaan ettei käyntinopeus muutu sillä liikkeellä.

Tyhjäkäynti säädetään sopivaksi läpän ruuvilla ja jos tyhjäkäyntiseos vaatii niin aluksi kone lämpimäksi ja tyhjäkäynti niin pienelle kuin voi ja ilmaseosruuvista niin suurelle kuin menee ja läpän ruuvilla sopivaksi niin ettei takapytörä pyöri ja käyntiääni on rauhallinen.
NIU M+Sport -22 Kymco Filly -04

jpal0

http://myural.com/Keihin%2032CVK%20Service%20043.jpg
Itsellä on baotianin kaasarissa kuvan mukainen luisti/kalvo. Huomasin tuossa tutkiessani että kalvossa on halkeama. MIstäköhän tuollaisia kalvoja mahtaa saada? En ole tässä muutaman tunnin etsimisellä ainakaan suomesta vielä löytänyt...

Coastside

Koeta paikata se. Loctite pikageelillä voi onnistuakin, kun putsaat sen ensin hyvin alkoholilla. Noita voi olla mahdoton löytää. Samankokoisesta pyöreästä voi yrittää vaihtaa kalvon, mutta se on epävarmaa.
NIU M+Sport -22 Kymco Filly -04

-Zone-

Joo, enää on vaikea löytää. AV-Motor mun muistikuvien mukaan myi jossain vaiheessa noita siipimalleja. Siitä on kyllä jo aikaa. Kaikkein helpoimmalla pääsee, kun ottaa viristä ja varasta korvaavan kaasarin (PD19J).

konenikkari

Lainaus käyttäjältä: jpal0 - 07.08.12 - klo:18:43
http://myural.com/Keihin%2032CVK%20Service%20043.jpg
Itsellä on baotianin kaasarissa kuvan mukainen luisti/kalvo. Huomasin tuossa tutkiessani että kalvossa on halkeama. MIstäköhän tuollaisia kalvoja mahtaa saada? En ole tässä muutaman tunnin etsimisellä ainakaan suomesta vielä löytänyt...

Saa noita jatka etsimistä ;)
Reikää joka on syntynyt kalvon väsymisestä
on turhaa paikata, kohta vieressä on uusi halkeama.
Hätätilanteessa on toimiva aines tuulilasi sikaflex?  :o
Sikaa reikään ja molemmin puolin maalariteippi, ja vesi väliin.
Kahden tunnin päästä kalvo toimii.....toistaiseksi.
Itse asiassa emme tiedä, keitä olemme ja mistä tulemme...., muusta puhumattakaan ;-)

jpal0

Kiitokset avusta! Täytyy varmaan koittaa tuota sikaflex kikkaa ennen kun tilaan uuden kaasarin..

agee

#1056
Jos ei saada miehiä rajalle paskan maahantuonnin ehkäisemiseksi, Qinqin maahantuonti jatkukoon.

evottaja7

Eikö tuota virijavaran kaasaria ole haukuttu aikas paljon? Tai sit muistan väärin.

-Zone-

Lainaus käyttäjältä: evottaja7 - 08.08.12 - klo:14:40
Eikö tuota virijavaran kaasaria ole haukuttu aikas paljon? Tai sit muistan väärin.
Omien kokemuksien mukaan kaikki alipainehässäkät on enempi vähempi sohloja. Itsellä on yksi viri ja varan "19mm" joka on todellisuudessa hieman yli 13mm virtausalalla. Se on toiminut kaikkein parhaiten (vaikka ideaalitoimintaan sitäkään ei saa) ja sillä olen tuon rakkineeni eniten saanut kulkemaankin. Toinen samanlainen on suuremmalla virtausalalla ja se on ihan yhtä sohlo kuin nuo alkuperäiset cvk:kin. Onpahan vain halvempi kuin cvk.

agee

En tiedä, mutta mikäli Virivara myy uutta tavaraa niin pitäisi niiden nyt ainakin toimia.

Eikä mulla valittamista, pari päivää kesti ja tavarat on himassa. Ainakin edukkaampi kuin mc-scatter...
Jos ei saada miehiä rajalle paskan maahantuonnin ehkäisemiseksi, Qinqin maahantuonti jatkukoon.

-Zone-

Ei helkkari että hajoo pää ton laitteen kanssa.

82cc sarjasta meni mäntä ja kasasin ton nyt 72cc:lla ja uudella männällä. Kaasarin säätö on nyt tuottanut harmaita hiuksia varmaan yhden gorillan verran. Nimittäin puolilämpöiselle koneelle ei voi tarjota 86 numeron pääsuutinta suurempaa. Kuumalle koneelle sekin on hivenen iso ja vaatisi 82 suuttimen. Ilmanputsari on uusi ja hengittää hyvin läpi. Sama oli käytössä 82cc sarjalla.

Jos lyö 90 suuttimen, niin kone pyrkii yksinkertaisesti tukehtuun liikaan bensaan. Houkuttelemalla saa kulkemaan noin 50km/h. Alamäissä ehkä 52km/h voi mennä. Täsmälleen sama toisellakin kaasarilla. Ilman ilmanputsaria ei 90 suuttimella tukehdu enää bensaan, mutta piiiiiitkän vedätyksen jälkeen pääsee noin 65km/h. Kiihtyy varsin laiskasti. Kone ei nakuta ja luisti nousee ylös asti. Mikäli ilmanputsari on kiinni, kone vaatii 86 pääsuuttimen ja pelaa erittäin hyvin. Jaksaa mennä 80km/h ja alamäissä ylikin. Kiihtyy myös 72cc pytyksi ihmeen hyvin.

Kone pyrkii sillä ymmärrettävästi lämpiämään ja sen jälkeen alkaa ylämäissä nakuttelemaan. Kokeilin lopulta vittuuntuneena ihan testimielessä 80 pääsuuttimella ja lämmin moottori kiertää niin iloiseen kuin vain voi ja  sillä tämä 72cc kiihtyy kuin 82cc sarjalla. Huppujakin kerää hienosti yli 80km/h ja alamäissä loppuu mittarista jo lukematkin. Nakutus tosi rankkaa kaikissa ylämäissä. Pienissäkin.

Kaasareista on varmistettu kaikkien osa-alueiden toiminta ja kokeiltu on toisellakin ilmanpuhdistimella jossa on vanha pesemätön suodatin. Sillä on 82 pääsuutinkin jo liikaa. Myös neulan eri asennot on testattu ja testattu lisäksi toisella laihemmalla neulallakin. Toinen kaasari on CVK ja toinen PD19J. Kaasareiden välillä ei tunnu olevan mitään eroa. Molemmat on puhdistettu ja tarkistettu moneen kertaan.

Eli loppuyhteenvetona:

Paras pääsuutin 80, mutta johtaisi ennenpitkää moottorivaurioihin pahan nakutustaipumusten vuoksi. Seuraavaksi paras koko 86, mutta ei saisi osua vastaan ylämäkiä, joissa nakuttaa. 90 jo liian suuri. Kiihtyvyys laiskaa ja sakki menee 50cc pytyilläkin kahtapuolta ohi. Kokeiltu vielä 95 suutinta, jolla ilman ilmanputsaria jaksaa kulkea hikiseen 25km/h. Putsarin kanssa sammuu välittömästi kaasun avaukseen. Aiemmin samassa kombossa 72cc pytyllä ja samalla PD19J kaasarilla 92 oli sopiva pääsuutin.

Kohta lentää kaikki alipainehässäkkäkaasarit suohon..

VariJari

Voisiko olla että mäkeen mennessä luonnollisesti hyytyy ilman virtaus/kierrokset ja luisti tulisi hiukan alemmas neulan vaikutus alueelle... tasaseen ajaessa taas rasitus ei olisi yhtä suuri ja samalla neula asetuksella pärjää?
Harrastelussa: bt49qt-12

-Zone-

#1062
Luisti pysyy kyllä katossa kun kahvan vääntää levälleen.
Neulan asennoilla ei huomannut huippunopeuteen mitään vaikutusta kuten ei sillä laihemmalla neulallakaan ( = Luisti katossa ja seossuhteen määräsi neulan sokan asennosta riippumatta joka tapauksessa pääsuutin)
En kyllä oikein edes ymmärtänyt tota pistämääsi logiikkaa.

Homman nimi siis on, että kaikki on tismalleen samaa kuin viimeksi ollessa 72cc, mutta mäntä vain on uusi. Silloin 92 oli ihannekoko. Nyt passeli olisi 50cc pytyn vakiosuutintakin pienempi. Ihannekoolla ei vain voi ajaa mikäli on ylämäkiä. = Nakuttaa. Nyt 90 suuttimella ei kulkenut edes alamäkeen kun seos oli jo niin rikkaalla.

VariJari

Logiikka oli siis vaan se että jos se luisti olisi laskeutunut hiukan mäkeen mentäessä (jos neulan asetus laihalla niin näkyisi sitten tuossa..) Mutta jos luisti pysyy ylhäällä tuossakin tapauksessa niin eipä siinä sitten neulan asetuksesta voi olla :)
Harrastelussa: bt49qt-12

-Zone-

Eli meinaat, että se olisi siksi nakuttanut, kun seos meni mäessä laihemmalle?

Koska nimenomaan juuri laihempi seos sai koneen toimimaan paremmin, olen melko skeptinen sen suhteen että luisti olisi pyrkinyt laskeutumaan vain viilettäessäni seitsemääkymppiä pienemmällä pääsuuttimella ja selvästi tehokkaammalla moottorilla mäkeä ylös, kuin madellen kolmeakymppiä suuremmalla pääsuuttimella. Olen hyvin pitkälti sitämieltä, että jälkimmäisessä tapauksessa sen mäen vaikutus luistiin olisi todennäköisempää ja koska laihempi seos oli kerran selvästi tehon kannalta parempi, olisi tuon logiikan mukaan moottorin pitänyt tässä tilanteessa (eli mäessä) toimia paremmin, eikä entistä huonommin.

Joka tapauksessa.. Tunnetustihan siellä 90-92 nurkilla on ideaali pääsuutinkoko 72cc:lle ja joka itsellänikin aiemmin oli myös käytössä, mutta nyt se ei toimi tuon kokoisella alkuunkaan, vaan ihannekoko on nyt jopa pienempi, mikä on vakiona 50cc sylinterillä. .. En vaan tajua..