Uutiset:

Varsinaisen skootterini.com sivuston etusivulle pääsee takaisin tästä: www.skootterini.com
Osa keskustelualueista näkyy vain rekisteröityneille jäsenille.

Main Menu

Vespa LX50 ei kiihdy

Aloittaja sohvaperuna, 30.07.21 - klo:10:51

« edellinen - seuraava »

sohvaperuna

Ei kenelläkään olisi ideoita mitä katsoa ja mitä korjata tilanteessa jossa Vespa LX50 4T4V ei ota kiihtyäkseen kunnolla? Tuntuu kuin skootterista olisi jotenkin huiput pois ja joku rajoittaisi menoa. Kulkee sellaiset 35km/h tasaisella täyskaasulla, alamäessä sitten menee mukavammin. Ylämäet yhtä tuskaa, hyvä kun jaksaa mäen päälle. Mielestäni olen katsonut ja kokeillut läpi kaiken mikä mieleen tulee, mutta ideat loppuvat.

Skootteri toimi viime kesän ja kevään aikalailla moitteettomasti, mutta kesää kohti alkoi tuntua että etenkin liikkeelle lähdöissä (risteykset, liikennevalot) liikkeelle lähtö ei enää ollut niin reipasta kuin ennen. Bensaa tuntuu saavan, bensaletkut ja ilmansuodatin myös vaihdettu. Tutkin sitä sitten eri tavoin (voisiko sanoa että katsoin kaikkialle mihin vain pääsee) ja mietin lopulta jopa että jos takajarru laahaa (vaihdettu, ei vaikutusta). Tuntuu myös, että kun Vespan on käynnistänyt ja se on omalla pukillaan niin kaasukahvasta kääntämällä ei saa riittävästi kierroksia ylös. Siis ihan kuin joku rajoittaisi menoa jo ilman kuormaa. Että joko se ei saa bensaa, ilmaa tai sitten joku pistää vastaan jossain.

Menin myös hankkimaan kevyemmät rullat (ei mitään vaikutusta, laitoin alkuperäiset takaisin) ja poistin prikan. Prikan poistolla sain hetkellisesti skootterin kulkemaan 60 km/h (yes!), mutta hetken ajon jälkeen alkoi nykimään. Syyksi paljastui tukkiutunut pääsuutin (olisko kokoa 72) ja sen vaihdolla nykiminen loppui, mutta vauhti jäi tuonne 35 km/h tasolle. Eli prikkaa tai ei, Vespa kulkee vain tuon 35 km/h ja pienikin kuorma / mäki saa sen hyytymään pahasti.

Ei kenelläkään olisi hyviä ideoita mistä voisi olla kyse?

jph

Venttiilien välykset onko säädöissään.

sohvaperuna

Lainaus käyttäjältä: jph - 30.07.21 - klo:11:06
Venttiilien välykset onko säädöissään.

Kiitos vinkistä, venttiileihin ei ole koskettu. Vespalla ajettu noin 9500 km... Tiedä sitten pitäisikö tuossa ajassa venttilit jo säätää. Tuossa Vespassa venttiileille pääsy on varmaan hyvin hankalaa (vrt sytytystulppa jonka vaihto lähentelee mahdottomuutta)... Onko mitään ideaa voisiko tämä olla huonon kiihtyvyden erittäin todennäköinen syy vai ainoastaan yksi asia joka olisi syytä tarkistaa muiden joukossa?

Coastside

Purkaa pitää ainakin niin että purtukset mittaa. Venttiilit kantaa kylminä ja välys pienee kun lautanen kuluu. Tulpan väri kertoo seoksesta. Valkoinen on paha.
NIU M+Sport -22 Kymco Filly -04

Erkki

Googlaa joutessasi tuon neliventtiilikoneen venttiilien säädöstä, niin huomaat että polemiikkia aiheesta riittää. Kuka säätelee kolmen, kuka kuuden ja kuka 12 tkm välein miten tehdas milloinkin missäkin on suositellut ja myöhemmin korjannut lausumaansa. itse taipuisin tuossa netin kertoman perusteella luokkaa kolmen - viiden tonnin välein, tietoisena tehtaan jopa 12 tkm suosituksesta, tilanneriippuvaisesti osittain myös toki.
Yleistä tarkastelua/huoltoa kun suorittelee muiltakin osin, niin todennäköisesti ko. Vespa hoitaa hommansa mukavan luotettavasti ja taloudellisestikin, pitkäänkin, väittäisin yli 20 tkm suuruusluokkaa, moottoriöljyt tosin vaihtaisin 6 tkm välin sijaan kaksi kertaa vuodessa / 2 tkm, niin jäisi vetoja ehkä pidempään, ohjekirja muistaakseni suosittelee tuohon 5w tai 10w alkuisia laatuöljyjä.

Coastside

Skoottereissa isot konetyöt sujuu parhaiten ottamalla kone irti.
NIU M+Sport -22 Kymco Filly -04

tapiovuorent

Oletko katsonut niin yksinkertaisen asian kuin: Kaasuttimen kalvo , joka ohjaa suutinneulaa.Onko ehjä ja kovettumaton.
Nuo oireet viittaisi esim. siihen.Liikkuuko luisti myös kevyesti.

sohvaperuna

Lainaus käyttäjältä: tapiovuorent - 30.07.21 - klo:19:33
Oletko katsonut niin yksinkertaisen asian kuin: Kaasuttimen kalvo , joka ohjaa suutinneulaa.Onko ehjä ja kovettumaton.
Nuo oireet viittaisi esim. siihen.Liikkuuko luisti myös kevyesti.

Kiitokset tästä vinkistä! Otin neulan ja kalvon irti, vähän aikaa pyörittelin ja herkistelin niitä ja sitten laitoin takaisin. Ongelma ratkaistu.  :)

Nyt kiihtyy sinne 60 km/h asti (ilman prikkaa) ja ylämäet menee heittämällä.

On se pienestä välillä kiinni. Tämä oli varmaan viimeinen asia jota en ollut purkanut vaikka kaasarin suuttimetkin oli jo puhdistettu.


tapiovuorent

Näissä 4-Tahtimoottorien  kaasuttimissa tuon alipainekalvon merkitys on suuri.
Puhdistuksen yhteydessä , se kannattaa aina katsoa tarkasti.
Hyvä että ongelma ratkesi.

Jkarha

Tuosta venttiilien säädöstä, olen omallani mennyt yli 17 tuhatta km ja yhä ne siellä mukana kilisee.
Voisihan nuo jo tsekata mutta viimeksi kun yritin perehtyä aiheeseen mulle ei jostain syystä ihan tarkkaan edes
selvinnyt miten se tehdään. Ruuvisäätöisiä olen säätänyt.
Kuka muuten osaa arvioida paljonko tällaisella ajaa ennen koneremontin tarvetta jos öljyjä vaihtaa säännöllisesti ?

Vespa LX50 4T4V 2013

jph

Jkarha/Minä olen omalla 2venttiilisellä piaggio fly ajanut 50.800km ei ole tarvinnut venttiilejä säätää eikä vie öljyä,2000km välein vaihdan öljyt (Castrol power1 10/40w,en ole koneremppaa ajatellut kerran toimii .

Kari69

Mulla on Thaimaassa 110 cc Honda mopo. Se on 20v vanha ja mittari pysähtyi ehkä 10v sitten lukemaan noin 70 000 km. Sen venttiileitä ei ole säädetty koskaan eikä koneelle ole tarvinnut tehdä mitään korjauksia. Vuosi sitten vaihdoin ilman putsarin ensimmäisen kerran. Tulppa on vaihdettu kerran tai pari.

LostTourist

Lainaus käyttäjältä: tapiovuorent - 30.07.21 - klo:19:33
Oletko katsonut niin yksinkertaisen asian kuin: Kaasuttimen kalvo , joka ohjaa suutinneulaa.Onko ehjä ja kovettumaton.
Nuo oireet viittaisi esim. siihen.Liikkuuko luisti myös kevyesti.

Identtistä vikaa täälläkin. Putsailin koppuraa kalvoa huonolla menestyksellä ja nyt ei meinaa käynnissäkään pysyä. Pitää hakea uusi kalvo. Onko se neula jotenkin kiinni siinä muovi "kruunussa"? Ei ainakaan purkaessa tainnut olla? Entä jousi "kruunussa"?
Vespa Lx 50 4t 2v & Peugeot SF 2 lc (voisin vaihtaa Vespa 50cc mopoon)

Sepi6

Tuohon ei saa kalvoa erikseen tulee "pakettina" kalvo, neula ja luisti olikohan jotain 20e luokkaa hinnaltaan.
****************************************
HD FXSTC -96
Harley Davidson "Rautapää" -78
=====================
EX Piaggio Fly 50 4T, Derbi DRD, Yamaha Jog R, Boatian, Honda Monkey, Aprilia SR50, Derbi Atlantis x2, Tuntsa SuperSport, pappa, Peugeot SV 50.

LostTourist

Mitä kauppaa kannattaisi suosia? Mielellään linkki jotta saan kerralla oikean. Kiitos jo etukäteen.
Vespa Lx 50 4t 2v & Peugeot SF 2 lc (voisin vaihtaa Vespa 50cc mopoon)