Kirjoittaja Aihe: Alkuvaikeuksia Hondan kanssa  (Luettu 10119 kertaa)

Poissa Skegge

  • Seniori
  • ****
  • Viestejä: 284
Alkuvaikeuksia Hondan kanssa
« : 09.05.20 - klo:11:29 »
Skootterit ja allekirjoittanut ei tunnu olevan mikään huolto- ja korjausvapaa yhdistelmä. Viime syksynä painittiin Kisbeen variaattorin ja käyntiongelmien kanssa ja niistä vitt.. viisastuneena tarttui helmikuussa liikkeestä mukaan 2015 mallinen ruiskukoneellinen NSC50 Vision, jossa oli mittarissa reilu 2500 km. Ajattelin että Yamaha ei pamaha ja Honda kehrää kuin kissa ja nyt ei enää tarvitse muuta kuin ajaa ja tankata, vaihtaa välillä öljyt koneeseen, mutta...
Ensimmäisen n. 300 km ajan skoba toimi normaalisti, mutta sitten alkoivat käynnistymisongelmat. Startti pyörittää hyvin, mutta vieteri on pitkä, vaatii useita starttiyrityksiä ja välillä kone ei käynnisty lainkaan. Kerran jo haettiin poika ja Honda peräkärryllä ajoreissulta kotiin kun akku meni tyhjäksi ennen kuin kone käynnistyi. Käynnistyspoljintahan tuossa siis ei ole.

Ensimmäiseksi vaihtui tulppa uuteen, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta asiaan. Sitten epäiltiin huonoa akkua, mutta uuden akunkin laittoivat liikkeessä ennen luovutusta. Akku tuossa on Kisbeehen verrattuna hankalassa paikassa etukatteen alla joten laitoin CTekin pikaliittimellä varustetun latauskaapelin kiinni akkuun niin että akun voi ladata ilman katteiden irrottamista. Soitin Hondan huoltoon ja siellä epäilivät, että edellisen omistajan vähäinen käyttö yhdistettynä nykybensan huonoon säilyvyyteen voi olla käynnistymisongelmien takana. Itse uskon, että ongelmien syynä on bensapumppu. Kun kääntää avaimesta virrat päälle niin välillä pumppu surisee ja välillä ei. Ainakin moottoripörässä se surisee joka kerta avainta kääntäessä.

Foorumilla on vähän juttua Hondista ja aika marginaalimalli tuo Vision tuntuu olevan koska sitä ei edes löydy enää koko mallistosta, ainakaan Suomessa. Muuten vaikuttaa todella asialliselta peliltä jasiitä on olemassa myös "isolohkoversio" 110 kuution koneella. Silloin kun kone suostuu käynnistymään niin se tosiaankin kehrää kuin kissa jos Kisbeehen vertaa. Jos jollain foorumilaisella on vastaavia kokemuksia tai jotain vinkkejä niin kertokaa ihmeessä.
« Viimeksi muokattu: 09.05.20 - klo:11:39 kirjoittanut Skegge »

Poissa joni_k

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 3515
Vs: Alkuvaikeuksia Hondan kanssa
« Vastaus #1 : 09.05.20 - klo:11:50 »
kyllähän pumppun pitäis alkaa pumppaamaan kun virrat laittaa päälle. kannattaa seurata joka startissa käykö pumppu vai ei. jos ei käy ja silloin ongelma ilmenee niin vikakohde on tiedossa..pumppu, kenties rele? meneekö tieto pumpulle jonkun painesäätimen kautta?

Poissa Skegge

  • Seniori
  • ****
  • Viestejä: 284
Vs: Alkuvaikeuksia Hondan kanssa
« Vastaus #2 : 09.05.20 - klo:12:19 »
kyllähän pumppun pitäis alkaa pumppaamaan kun virrat laittaa päälle. kannattaa seurata joka startissa käykö pumppu vai ei. jos ei käy ja silloin ongelma ilmenee niin vikakohde on tiedossa..pumppu, kenties rele? meneekö tieto pumpulle jonkun painesäätimen kautta?

Hyviä kysymyksiä, joihin en osaa vastata tuota ensimmäistä lukuun ottamatta. Eli ei käy joka startissa, mutta itsekin mietin että onko siellä joku paineanturi pumppua ohjaamassa. Mittaristossa on ruiskujärjestelmän merkkivalo, joka syttyy hetkeksi kun kääntää virrat päälle mutta niin sen kuuluukin tehdä. Jos palaa jatkuvasti niin on vikaavikaa.
 Sinänsä erikoista, että vika haittaa vain käynnistymistä. Sitten kun kone on tulilla niin toimii aivan normaalisti. En ole myöskään löytänyt tähän vielä mitään huolto-/korjaamomanuaalia, josta selviäisi enemmän. Omistajan käsikirja on tyyliä "Jos polttimo on palanut, niin vie skootteri lähimpään valtuutettuun Honda-huoltoon". Räjäytyskuvia sentään löytyy netistä.

Poissa joni_k

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 3515
Vs: Alkuvaikeuksia Hondan kanssa
« Vastaus #3 : 09.05.20 - klo:14:06 »
Eihä se käynnisty jos pumppu ei pyöri ennen starttia tai startatessa.

Poissa Skegge

  • Seniori
  • ****
  • Viestejä: 284
Vs: Alkuvaikeuksia Hondan kanssa
« Vastaus #4 : 09.05.20 - klo:16:11 »
Eihä se käynnisty jos pumppu ei pyöri ennen starttia tai startatessa.

Ei tietenkään. Ja silloin kun kone käy ei pumpun ääntä kuule. Mutta ei se toimiessakaan mielestäni pidä koko ajan yhtä kovaa ääntä kuin sen "alkuspurtin" aikana. Tai niin olen ainakin kuvitellut.
« Viimeksi muokattu: 09.05.20 - klo:16:54 kirjoittanut Skegge »

Poissa viisnelonen

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2470
  • jos kiristäs vielä vähän .. naks !
Vs: Alkuvaikeuksia Hondan kanssa
« Vastaus #5 : 09.05.20 - klo:21:48 »
Jos pumppu pyörii muutaman sekunnin ennen käynnistystä ja tekee paineen niin kyllä moottorin pitäisi ainakin hörähtää startatessa.
Virta päälle ja ruiskunrungosta pa-letkua löysäten katsomaan että onko sitä painetta ?
Näissä skoduruiskuissa on usein alussa aikaohjaus kun virta laitetaan päälle eli pumppu käy esim 5 sek ja pysähtyy mikäli ei startata. Ainakaan mun sateliksessa eikä burgmanissa ole mitään paineanturia vaan pieni ohivirtausventtiili säätelee sitten käynnin aikana paineen oikeaksi.
taisin lukea rivien välitkin..

Burgman650 ja Satelis 250

Poissa Skegge

  • Seniori
  • ****
  • Viestejä: 284
Vs: Alkuvaikeuksia Hondan kanssa
« Vastaus #6 : 09.05.20 - klo:21:48 »
Aika suolainen hinta tuolla polttoainepumpulla. Täytynee katsella käytettyjä...

https://www.bike-parts-honda.com/honda-motorcycle/50-SCOOTER/VISION/2014/NSC50E/Frame/FUEL-TANK/66960/F_26/2/15300

Poissa Skegge

  • Seniori
  • ****
  • Viestejä: 284
Vs: Alkuvaikeuksia Hondan kanssa
« Vastaus #7 : 09.05.20 - klo:21:54 »
Jos pumppu pyörii muutaman sekunnin ennen käynnistystä ja tekee paineen niin kyllä moottorin pitäisi ainakin hörähtää startatessa.
Virta päälle ja ruiskunrungosta pa-letkua löysäten katsomaan että onko sitä painetta ?
Näissä skoduruiskuissa on usein alussa aikaohjaus kun virta laitetaan päälle eli pumppu käy esim 5 sek ja pysähtyy mikäli ei startata. Ainakaan mun sateliksessa eikä burgmanissa ole mitään paineanturia vaan pieni ohivirtausventtiili säätelee sitten käynnin aikana paineen oikeaksi.

Ei tunnu enää pyörivän. On sen verran tuore peli meillä ja minä olen ajanut sillä tasan kerran niin ei oikein ole ehtinyt muodostua käsitystä siitä miten se normaalisti toimii. Täytyy vielä käydä kaikki liittimet, letkut ym. läpi, mutta pelkään että menee pumpun ostoksi. Ja ehkä käytetyn sellaisen kun uusi maksaa melkein 10x enemmän kuin esim. tämä https://www.ebay.co.uk/itm/Genuine-Honda-Vision-50-NSC-Petrol-Fuel-Pump/263345448941?hash=item3d509ca7ed:g:XoYAAOSwpIlZvYlc

Poissa arla_m6

  • Täysjäsen
  • ***
  • Viestejä: 164
Vs: Alkuvaikeuksia Hondan kanssa
« Vastaus #8 : 09.05.20 - klo:22:31 »
Tyttärelläni on Honda Vison NSC50 ja siinä polttoainepumppu hurahtaa hetken kun kääntää virrat päälle. Sit eiku käyntiin ja menoks.
Kiva peli ajaa. Laitoin siihen Malossin etuvariaattorin niin sai kulkua kivasti. "Moottori tosiaan kehrää kuin kuollut kissa. Ei kuulu mitään ääntä".

Tällainen peli, mutta mustana. https://www.virkkalanurheiluliike.fi/images/Hondavespa/Honda_Vision.jpg
 
Poissa Skegge

  • Seniori
  • ****
  • Viestejä: 284
Vs: Alkuvaikeuksia Hondan kanssa
« Vastaus #9 : 09.05.20 - klo:22:47 »

Musta kissa täälläkin. Joku ääni kyllä kuuluu kun kääntää virrat päälle, mutta minusta se on kovin hiljainen polttoainepumpuksi. Tai ainakin sieltä on kuulunut terävämpikin pärähdys jollain käynnistyskerralla.

Poissa viisnelonen

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2470
  • jos kiristäs vielä vähän .. naks !
Vs: Alkuvaikeuksia Hondan kanssa
« Vastaus #10 : 09.05.20 - klo:22:58 »
Jos kerran liikkeestä ostit ja noin tuore ns merkkiskodu niin veisin ehdottomasti heille ja perusteena ns piilevä vika. Vetoat kuluttajasuojaan. Alle 3000 km ajettu ja tuon ikäinen, niin pitäisi toimia moitteetta ainakin yhden kauden.
taisin lukea rivien välitkin..

Burgman650 ja Satelis 250

Poissa Skegge

  • Seniori
  • ****
  • Viestejä: 284
Vs: Alkuvaikeuksia Hondan kanssa
« Vastaus #11 : 09.05.20 - klo:23:59 »
Jos kerran liikkeestä ostit ja noin tuore ns merkkiskodu niin veisin ehdottomasti heille ja perusteena ns piilevä vika. Vetoat kuluttajasuojaan. Alle 3000 km ajettu ja tuon ikäinen, niin pitäisi toimia moitteetta ainakin yhden kauden.

Joo, voi totakin kokeilla. Ostaessa kysyin takuusta ja vastaus tuli kuin apteekin hyllystä ettei näin vanhassa (5v. vs. maahantuojan 4v.) ole mitään takuuta vaan normaalin kuluttajansuoja piikkiin menevät. Itse ajattelin, että jos olisi heti ollut toimimaton niin selvä peli, mutta kuitenkin ekat 300 km menivät normaalisti. Vähän tietysti alkaa mietityttää, että miksiköhän hintapyynti oli kohtuullinen...
« Viimeksi muokattu: 10.05.20 - klo:00:04 kirjoittanut Skegge »

Poissa viisnelonen

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2470
  • jos kiristäs vielä vähän .. naks !
Vs: Alkuvaikeuksia Hondan kanssa
« Vastaus #12 : 10.05.20 - klo:00:12 »
Jos kerran liikkeestä ostit ja noin tuore ns merkkiskodu niin veisin ehdottomasti heille ja perusteena ns piilevä vika. Vetoat kuluttajasuojaan. Alle 3000 km ajettu ja tuon ikäinen, niin pitäisi toimia moitteetta ainakin yhden kauden.

Joo, voi totakin kokeilla. Ostaessa kysyin takuusta ja vastaus tuli kuin apteekin hyllystä ettei näin vanhassa (5v. vs. maahantuojan 4v.) ole mitään takuuta vaan normaalin kuluttajansuoja piikkiin menevät. Itse ajattelin, että jos olisi heti ollut toimimaton niin selvä peli, mutta kuitenkin ekat 300 km menivät normaalisti.

Liikkeet tietää että takuun antaminen on turhaa kun oikeutensa (kuluttajansuoja laki) tietävät asiakkaat osaavat vedota juuri tällaisissa tapauksissa ns piilevään vikaan jolloin homma kaatuu heidän syliin. (ja jos kuluttaja ei tiedä niin se taas on myyjän etu..)

Kaupan kohde pitää toimittaa myyjälle ja ostajan tulee kyetä osoittamaan että tuotteessa on vika jonka korjaamista ostaja vaatii tehtäväksi myyjän piikkiin sillä perusteella että tuote on viallinen ja vika on ollut mahdollisesti jo ostohetkellä piilevänä tai vikaantunut aikaisemmin kuin mitä on kohtuullista odottaa tämän ikäiseltä ja xxx km ajetulta ajoneuvolta.
Älä rassaa yhtään enempää vaan toimita "kokonaisena" myyjälle ja anna vaihtoehdoiksi että korjatkaa tai puretaan kauppa.. älä missään nimessä vie kolmannelle osapuolelle korjattavaksi ilman että myyjä ottaa vastuun ja antaa suostumuksen skodun korjaamiseen kolmannella osapuolella myyjän piikkiin.

Edit: se että hinta on ollut mielestäsi edullinen ei meinaa mitään mikäli sinulle ei ole kerrottu (kirjattava kauppakirjaan) tuotteessa olevasta/mahdollisesti piilevästä viasta ennen kaupantekoa.
« Viimeksi muokattu: 10.05.20 - klo:00:18 kirjoittanut viisnelonen »
taisin lukea rivien välitkin..

Burgman650 ja Satelis 250

Poissa Skegge

  • Seniori
  • ****
  • Viestejä: 284
Vs: Alkuvaikeuksia Hondan kanssa
« Vastaus #13 : 10.05.20 - klo:00:24 »
Jos kerran liikkeestä ostit ja noin tuore ns merkkiskodu niin veisin ehdottomasti heille ja perusteena ns piilevä vika. Vetoat kuluttajasuojaan. Alle 3000 km ajettu ja tuon ikäinen, niin pitäisi toimia moitteetta ainakin yhden kauden.

Täytyypä kokeilla sitäkin reittiä. Omat moottoripyörät on aina hankittu uutena ja käytettynä hankituissa autoissa ei koskaa ole ollut mitään ongelmia, joten tällainen on minulle aika uutta.

Poissa joni_k

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 3515
Vs: Alkuvaikeuksia Hondan kanssa
« Vastaus #14 : 10.05.20 - klo:07:18 »
veikkaan että vika ollut jo edellisellä omistajalla. vienyt riesan vaihtoon ja liikkeen edustajan koettaessa skootteri toiminut sillä hetkellä moitteetta.