Uutiset:

Varsinaisen skootterini.com sivuston etusivulle pääsee takaisin tästä: www.skootterini.com
Osa keskustelualueista näkyy vain rekisteröityneille jäsenille.

Main Menu

Mopojen huolloista: kohteena Vespa 4t 4v vm 2012

Aloittaja EEKI, 10.09.18 - klo:11:26

« edellinen - seuraava »

EEKI

Huolloista ei tällä foorumilla ole paljoa kirjoiteltu, aihetta varmaan olisi.
Kerron nyt esimerkin meidän mopon korjauksesta MP Controllissa Vantaalla.
Mopo siis vietiin korjaukseen, koska se lähti huonosti käyntiin. Kilometrejä oli tuolloin vähän vaille 20000. Tarkistin ennen huoltoa, että venttiilivälykset olivat kylmänä lähes nollissa (tästä tarkemmin venttiilien säätö aiheessa). Työmääräyksenä oli siis venttiilien säätö ja hinta 95 euroa. Työn vastaanottaja kertoi, että heillä pakoventtiilivälykset säädetään arvoon 0.17.
Kun hain mopon huollosta, oli siihen tehty lisätyönä kaasarin puhdistus ilman, että siitä oli sovittu kanssani. Huollon hinta oli lopulta 131 euroa.
Mopo lähti huollosta hakiessa normaalisti käyntiin, mutta jo alussa huomasin, että se kiihtyi paljon huonommin kuin tuodessani sitä huoltoon. Työn suorittaja kertoi kyllä seuraavana päivänä reklamaationi yhteydessä koeajaneensa mopon työn jälkeen ja todenneensa että kulku oli normaalia. Itse testasin 200 metrin kadunpätkällä, että mopo kiihtyi huollon jälkeen tuolla matkalla nollasta nopeuteen 43 km/h. Vian löysin myöhemmin itse, kun muistin, että huolto oli koskenut myös kaasuttimeen. Vikana oli CV-kalvon asentaminen väärään asentoon siten, ettei neula päässyt liikkumaan vapaasti. Uudelleen asennuksen jälkeen mopo kiihtyi "testipätkällä" nopeuteen 45 km/h jo alle 100 metrin matkalla (kummatkin nopeudet mittarinäytön mukaan).
Kuten venttiilisäätötopicissa totesin, myös venttiilien välykset oli säädetty huomattavan vajaiksi. (Olen edelleen sitä mieltä, että osaan mitata venttiilivälykset oikein 30 vuoden prätkäilyharrastuksen jälkeen.)
MP Control ei siis reklamaationi jälkeen korjannut kumpaakaan virhettä viedessäni sitä MP Controlliin seuraavana päivänä vaan huudon säestämänä ohjeisti "ettei tarvitse sitten enää tuoda tota mopoa meille huoltoon". Ihan hyvä ohje, jota aion noudattaa. Säädän ne venttiilit itse uudelleen ensi talven aikana paremmalla ajalla. Kaasarin sain onneksi itse kuntoon, joten työmatka ajelut pystytään nyt talveen asti tekemään.
Ihmeen huonoksi olivat venttiilivälykset menneet, olihan MP Control säätänyt ne jo aiemmin 12000 km huollossa >:(. Sitä säätöä en kyllä tarkastanut. Ehkä olisi pitänyt.
Mopo kävi MP Controllissa myös 18000 huollossa, mutta siinähän ei venttiilien säätöä kuulemma tarvitsekaan tehdä. Ehkä kannattaisi teettää venttiilien säädöt neliventiilivespassa 6 tkm välein. Ehkä joku huolto sen edes joskus tekee.

Romoni

Mielenkiintoista - tuntuu, että joka paikassa ja asiassa yritetään vedättää asiakkaita mennen tullen. Huolloissa ei tehdä mitä sovitaan ja tehdään mitä ei ole sovittu laskun kartuttamiseksi. Joskus olen kuullut lauseen " Hyvän maineen menettää helposti ja huonoa taas on lähes mahdoton korjata hyväksi."

Nykyisistä huoltotoimenpiteistä minulla ei ole kokemusta mopojen/skoottereiden osalta (vaimon auton osalta kylläkin eikä niinkään positiivisia), mutta 1990 - 2000 ei ollut mitään valittamista. Ajat muuttuu ja tavat sen mukana eikä näköjään parempaan suuntaan. Ensi kesänähän tuo tulee minullakin takuuhuollon osalta koetuksi pitkästä aikaa. Sen perusteella sitten päätän jatkosta, että huollanko itse mitä pystyn ja pyydän apua asioissa joita en osaa jättäen huollot liikkeessä sikseen. Etäisyyksien vuoksi minulla ei olekkaan kuin yksi huoltoliike, johon skootterillani ajaa jurraan -> Motor Power

Olisi tosiaan mielenkiinoista kuulla muidenkin kokemuksia vaikka itse kuulunkin Keewayn omistajiin.
Keeway Fact EVO E4 EFI vm.2018
Moottori: QJ137QMB

Ei se niin mene etteikö se jotenkin mene...

Variaattori

Oliko pääkaupunkiseudulla kokemuksia muista huoltoliikkeistä? BikeWorldissä hinnat tuplaantuu tai triplaantuu?

jwalk

Itsellä ei huoltoliikkeistä kokemuksia, koska olen pöljä ja teen kaiken itse.
Mutta kuulopuheiden mukaan mopon huollattaminen täällä kaakonkulmalla aika surkiaa..
Paikkakunnalla kolme prätkäliikettä/ huoltoa. Kaksi niistä rehellisiä, sanovat suoraan, ettei mopojen huolto kiinnosta.
Kolmannesta liikkuukin todella masentavia tarinoita, mutta sille kelpaa mopo ja rahat.

Sepi6

Itse olen tehnyt, service manual on ladattuna ja sen mukaan tehtynä, ei mitenkään ylivoimaista, edellyttäen että on tilat ja työkalut. Vielä on pärjännyt ihan perus käsityökaluilla. Ei oikein kerrostalon pihassa tai pyörävarastossa kehtaa oikein tehdä.
****************************************
HD FXSTC -96
Harley Davidson "Rautapää" -78
=====================
EX Piaggio Fly 50 4T, Derbi DRD, Yamaha Jog R, Boatian, Honda Monkey, Aprilia SR50, Derbi Atlantis x2, Tuntsa SuperSport, pappa, Peugeot SV 50.

Variaattori

Ongelmana oli Vespa LX 50 4t 4v 2011 huono käynnistyvyys. "kaikki" tuli käytyä läpi, kaasuttimen putsausta ja uusimista myöten. Viaksi paljastui kuitenkin venttiilien säädöt, vaikka en uskonut sillä olevan näin isoa vaikutusta. Jossain vaiheessa venttiilit alkavat kantaa ja normaaleja puristuksia ei synny. Kone ei loppuvaiheessa käynnistynyt millään. Käytin pienkonehuolto A. Lantee:lla (http://auto-ja-mopohuolto-a-laantee.kunnostaa.fi/) Kalliossa ja siellä homma saatiin kuntoon kerralla.

Jkarha

Lainaus käyttäjältä: Variaattori - 17.01.19 - klo:15:27
Ongelmana oli Vespa LX 50 4t 4v 2011 huono käynnistyvyys. "kaikki" tuli käytyä läpi, kaasuttimen putsausta ja uusimista myöten. Viaksi paljastui kuitenkin venttiilien säädöt, vaikka en uskonut sillä olevan näin isoa vaikutusta. Jossain vaiheessa venttiilit alkavat kantaa ja normaaleja puristuksia ei synny. Kone ei loppuvaiheessa käynnistynyt millään. Käytin pienkonehuolto A. Lantee:lla (http://auto-ja-mopohuolto-a-laantee.kunnostaa.fi/) Kalliossa ja siellä homma saatiin kuntoon kerralla.

Paljonko oli ajettu että tuli tämä ongelma ja venttiilien säätötarve?


Vespa LX50 4T4V 2013